Tiedotamme tässä tarpeen mukaan loma- ja
vapaapäivistä sekä muista poikkeuksista palveluissa.
Sellaisista seikoista jotka saattavat vaikuttaa tai vaikuttavat Siglent palveluihin ja
toimituksiin Euroopassa sekä samalla myös luonnollisesti Suomessa.
Normaalisti Siglent Kiinassa noudattaa normaaleja sikäläisiä työ- ja
vapaa-aikoja. Euroopan yksikön toimintoja, erityisesti myyntiä, hallinnoidaan
Kiinasta käsin. Tämän johdosta kiinalaiset merkittävät vapaat ja juhlapyhät
vaikuttavat myös jonkin verran.
Päivitetty 7.3.2023
ja voimassa ainakin vuoden
2023 kesäkuun loppuun saakka.
Covid-19 sekä influenssatilanteen vuoksi sisätapaamista edellyttävät noutotilaukset eivät
edelleen ole toistaiseksi mahdollisia johtuen erityisestä henkilökohtaisesta riskiryhmä statuksesta.
Toimitukset jatkuvat edelleen "UPS Standard" toimituksina suoraan ostajan
osoitteeseen Siglent tehtaan Euroopan
alueen keskusvarastosta
Saksasta.
Mikäli haluat että tarkastan tuotteen sen saavuttua Suomeen sovi asiasta tilauksen teon yhteydessä.
Tällöin laite tulee ensin
minulle tarkastettavaksi ja tarkastuksen jälkeen kun kaikki on ok, toimitetaan
laitte sinulle Postipakettina postista tai Postin pakettiautomaatista
noudettavaksi.
Kokonaiskuluina tästä lisätään hintaan EUR 16.00 / laite. Tässä tapauksessa ns "ulkonouto
ovelta" on tarvittaessa mahdollinen kunhan siitä ennalta
sovitaan.
7.3.2023
COVID-19 epidemia EU alueella ei aiheuta Siglentin EU alueen
varastototoimituksissa poikkeamia.
COVID-19 epidemia Kiinassa ei aiheuta Siglentin EU alueen
varastototoimituksiin.
Pääosa kaikista koronarajoitteista Kiinan sisällä on poistettu.
Paljon enemmän laitteiden saatavuuteen
kuitenkin vaikuttaa edelleenkin ajoittain globaali komponenttipula jonka johdosta useiden
mallien valmistus on ajoittain vaikeutunut.
Samoin asiaan vaikuttaa välillisesti Venäjän yksinomaan aloittama ja käymä
hyökkäyssota Ukrainassa joka saattaa vaikuttaa logistiikassa sekä joidenkin
komponenttien saatavuuteen.
Lisäksi:
Mikäli et saa meiltä sähköpostiin vastausta arkisin 24h kuluessa tarkista että lähetit puhtaan mailin jossa ei ole mitään linkkejä, mainos
tai muita lisähärpäkkeitä joiden johdosta voi joutua roskapostihaaviin tai joissa on
mahdollinen tietoturvariski. Tarkista myös
oma roskapostisi jos et saanut vastausta.
Sähköpostiosoitteistamme on käytössä ainoastaan ne
sähköpostit joiden domain on siglent.fi
Mieluiten käytä: info (katin häntä) siglent.fi
Käytössä myös aghp55 (katin häntä) siglent.fi mikäli asia liittyy
huutonet kauppoihin.
HUOM!
Jos olet joskus käyttänyt yhteydenpidossa meidän jotain
vaanhaa gmail sähköpostiosoitetta:
Ne eivät enää tule perille! Menevät bittiavaruuteen.
Tietoturvasyistä emme itse käytä yhteydenpidossa Googlen Gmailia.
Meillepäin luonnollisesti voi asioida myös gmail
käyttäen vaikka emme itse sitä käytä.
--»
Ylös - Up
--» Etusivulle - Home